Tervetuloa ketterän kehittämisen tapahtumaan!
Ketteryydellä on monet kasvot. Tarvitaan kokeilukulttuuria, tiimitason ketteryyttä, ketterää johtamista ja kaiken kukkuraksi toimivat sopimusmallit. Tässä tapahtumassa keskitytään Lean|Agile periaatteiden toteuttamiseen liiketoiminnan kehittämisessä eri näkökulmista.
Puhujina kuullaan kahdeksaa työssään ketteriä menetelmiä hyödyntävää asiantuntijaa. Päivän täräyttää käyntiin SAFe-guru ja kansainvälinen vahvistuksemme Darren Wilmshurst (Radtac Oy), jonka esitys Reaching the SAFe Tipping Point! ei varmasti jätä kuulijaansa kylmäksi.
Erityisen lähelle käytännön toteutusta laskeudutaan Technical Product Owner –tiimin esimies Toivo Vajeen (Elisa Oyj) sekä Head of Lean-Agile Center of Excellence Risto Reinikaisen (Telia) esityksissä. Teliassa lähdettiin implementoimaan SAFen mukaista toimintamallia pari vuotta sitten. Teoriassa implementointipolku oli varsin suoraviivainen, käytännössä matkan varrelle osui monimutkaisempia haasteita. Toivo Vaje puolestaan kertoo, kuinka Elisalle luotiin oma uniikki räätälöityyn ohjelmistokehitykseen ja ylläpitoon soveltuva ketterä tuotantomalli.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä puhumassa ovat myös Jukka Raivio sekä Jari Uusinoka (Nokia Networks). He kertovat Nokia Networksin Tampereen datakeskuksen pienestä mutta hyvin ketterästä ja innovoivasta tiimistä, joka perustettiin muutama vuosi takaperin. Aktiivinen ohjelmistokehitystiimi voi tarvita testiympäristöä jopa useita kertoja päivässä tai monia yhtä aikaa. Tarve jatkuu läpi vuorokauden, sillä töitä tehdään kaikilla aikavyöhykkeillä. Datacenterin tiimi päätti vastata kysyntään automatisoimalla testiympäristön rakentamiseen tarvittavia työvaiheita.
Komeaan puhujakaartiimme kuuluu myös Suomen johtavien IT-juridiikan asiantuntijoiden joukkoon listattu Pekka Raatikainen (HPP Attorneys), joka haastaa yleisöään ongelmakohdista ketterän kehityksen ohjelmistokehityksessä. Entä mitä opittavaa olisi niiltä, jotka kokevat jo kasvaneensa ulos ketteryydestä, kun toiset vasta aloittelevat? Tästä puhumassa ohjelmistoalan monitoiminainen Maaret Pyhäjärvi (F-Secure), joka keskittyy työssään illuusioiden rikkomiseen testauksen keinoin. Päivän aikana avataan myös muun muassa Antti Kirjavaisen (Flowa) johdolla ketterän johtamisen käsitettä sekä tutustutaan Jukka Mäkijärven (Landon) ohjauksessa sisäiseen start-upiin.
Tule hakemaan ideoita ja työkaluja liiketoiminnan kehittämiseen ketterästi ja keskustelemaan muiden aiheen parissa työskentelevien kanssa! Järjestämme tapahtuman hyväksi todetussa - interaktiivisuuden mahdollistavassa -auditoriossa Helsingin Messukeskuksessa 31.5.2017.
Tapahtuman järjestää Wakaru Events yhteistyössä CGI:n kanssa.