Monipaikkainen työ on hieno mahdollisuus, mutta monipaikkaisuus ei saisi olla itsetarkoitus. Monipaikkaisuudesta kannattaakin poimia jokaiselle työyhteisölle hyödylliset osat ja keskittyä niihin.
Nyt on hyvä hetki pysähtyä ensin monipaikkaisen työn onnistumisen peruspilareiden äärelle ja jatkaa siitä monipaikkaisen työn kehittämisen ajankohtaisten tarpeiden pariin. Esimerkiksi keskittymisen edistämiseen ja uupumisen ennaltaehkäisyyn liittyvät teemat ovat juuri nyt monessa työyhteisössä ajankohtaisia.
Tässä valmennuksessa saat käytännönläheisiä vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin:
Valmennus on suunniteltu erityisesti esihenkilöille sekä itse- ja yhdessäohjautuvasti työskenteleville asiantuntijoille. Valmennukseen voi osallistua myös tiiminä. Valmennus sopii kaikille, jotka tahtovat kehittää omaa tai tiiminsä monipaikkaista työskentelyä.
Katariina Sorvanto, KataKoski Oy:stä. Katariina on juristi ja työyhteisövalmentaja, joka on tutustunut laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – esihenkilönäkin työskennellen.
Valmennuksissaan Katariina yhdistää olennaisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön soveltamisen hyvään johtamiseen ja lähiesihenkilötyöhön. Näin osallistujat saavat parhaan mahdollisen kokonaiskuvan niistä raameista, joissa he ja muut työyhteisön jäsenet voivat vastuullisesti toimia.
Katariina pitää yllä osaamistaan myös itse opiskellen. Tällä hetkellä hän viimeistelee työhyvinvointia käsittelevää KTM-tutkinnon lopputyötään ja kouluttautuu personal traineriksi.
Katariina on innostava ja pidetty, pitkällä esiintymiskokemuksella toimiva valmentaja. Valmennustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työoikeudellisissa kysymyksissä.