Apollo 13 -simulaatio

Längd: 1.0 dagar
Kursens prissättning

Kursbeskrivning

ITIL-prosessien opettelu onnistuu helposti ja hauskasti Apollo13 -simulaatiopelin avulla. Mukaan mahtuu 8-14 osalistujaa. Päivän aikana kaikki pääsevät käytännössä harjoittelemaan prosessien toimintaa ja yhteistyötä. Peli soveltuu esimerkiksi erilaisiin KickOffeihin sekä muutenkin erinomaisesti innostuksen ja motivation luomiseen.

Simulaatiopelissä hyödynnetään kuuluisaa NASA:n Apollo13 avaruuslentoa. Avaruuslento oli ihmiskunnan kolmas kuulento. Lento oli päättyä katastrofiin, jonka tuloksena kolme astronauttia oli menettää henkensä. Tehokkaiden toimintamallien, toimivan tiimityön ja toimintaa tukevan teknologian avulla potentiaalinen murhenäytelmä saatiin käännettyä voitoksi. Apollo13 valittiin simulaatiopelin tapahtumien pohjaksi, koska ITIL-prosessit näyttelivät merkittävää osaa tehtävän menestyksekkäässä suorituksessa. Simulaatiopelissä perehdytään oikean Apollo13 -lennon vaiheisiin raketin rakentamisesta onnelliseen laskeutumiseen takaisin maan pinnalle. Tiimit kohtaavat samoja tapahtumia ja ongelmia, joita Houstonin komentokeskuksen henkilöt kohtasivat aidolla Apollo13 -lennolla.

Apollo13 -lennon onnistumisen ehtona on toimiva tiimityö yhdistettynä tehokkaisiin ja toimiviin prosesseihin. Osallistujat pääsevät näkemään ja kokemaan toimintansa sekä päätöstensä vaikutukset Apollo13 -lennon tavoitteisiin, kustannuksiin, laatuun ja asiakastyytyväisyyteen. Simulaatiopeli koostuu neljästä kierroksesta, joiden aikana osallistujat käyvät läpi kokonaisen oppimisen ympyrän. Ympyrä alkaa tutustumalla tavoitteisiin, ja jatkuu prosessin sekä organisaation suunnittelun kautta simulaatiopelikierroksen pelaamiseen. Kunkin kierroksen lopuksi osallistujat arvioivat omaa toimin-taansa, päättävät kehitystoimenpiteistä ja suorittavat tarvittaessa korjaavia toimenpiteitä. Pelinjohtaja varmistaa tehokkaan ja oivaltamiseen perustuvan oppimisprosessin tekemällä tarkentavia kysymyksiä, haastamalla osallistujat ratkaisemaan esiin nousevat ongelmat, sekä auttamalla osallistujia priorisoimaan kehityskohteita.

Simulaatiopelin aikana osallistujat harjoittelevat käytännön esimerkkien kautta mm. tapahtuminen käsittelyä ja luokittelua, toistuvien tapahtumien tunnistamista, ongelmien hallintaa, muutosten käsittelyä, yhteistoimintaa, toiminnan raportointia, arviointia ja kehitystä sekä palvelutasonhallintaa. Miten organisaatiosi hyötyy simulaatiopelistä? Simulaatiopeli tarjoaa turvallisen ja innostavan tavan harjoitella prosessimaista toimintaa. Peli elävöittää prosessimaisen työskentelyn käytännön harjoittelua, ja toimii erinomaisesti niin asiantuntijoiden kuin johdon valmennuksessa. Pelin avulla kerrataan tehokkaan työskentelyn vaatimukset prosessimaista toimintaa aloitettaessa motivoivalla ja hauskalla tavalla. Peli avartaa näkemystä ICT-palvelujohtamisesta myös niiden henkilöiden osalta, joille ICT-palvelujohtaminen ei ole tuttua. Ymmärrys prosessissa työskentelystä ja kommunikoinnin tärkeydestä helpottaa varsinaisen prosessin sujumista. Voit käyttää peliä palvelukulttuurin rakentamiseen. Voit testata pelin avulla tämän hetkisen prosessimallisi laatua ja tehokkuutta.

Kenelle simulaatiopeli on suunnattu?

- Prosessipäälliköille ja prosessinomistajille
- Muille prosessiin osallistujille, asiakastukitiimeille
- Tiiminvetäjille ja johtoryhmän jäsenille

Simulaatiopelin kesto on yksi päivä (9:00 - 17:00) ja peli koostuu neljästä kierroksesta, joiden aikana tutustutaan ICT-palvelujohtamisen parhaisiin käytäntöihin.

Lue lisää blogista "Pelastakaa astronautti".

Ensimmäinen kierros

  • Raketin rakentaminen ja laukaisu:
  • Hyödyntämällä konfiguraationhallintaprosessia osallistujat voivat tunnistaa tarvittavat rakenneosat ja osien väliset riippuvuussuhteet.
  • Tunnistamalla tunnistetut virheet varmistetaan raketin turvallinen operointi myös laukaisun jälkeen.
  • Osallistujat havaitsevat, että versionhallintaan sisältyy myös valmennus ja dokumentointi.
  • Haasteen aiheuttaa toimivan raketin rakentaminen annetussa määräajassa. Kuinka varmistutaan, että raketti on lentokelpoinen, ja että se valmistuu määräajassa ja budjetissa?

Toinen kierros

  • Saapuminen maan kiertoradalle ja lähestyminen kuuta:
  • Raketti otetaan käyttöön (uusi versio). Kuinka varmistetaan, että käyttäjät, liiketoiminta ja tukiorganisaatio osaavat käyttää uutta palvelua? Mistä saa tukea?
  • Tapahtumanhallinta ja palvelupiste (Service Desk) tulevat tarpeeseen.
  • Toistuvat ongelmat työllistävät koko tukiorganisaation.
  • Tiedon jakamisella ja systemaattisella toimintatavalla työhön saadaan tehokkuutta.
  •  

Kolmas kierros

  • Maan ulkopuolinen liukuminen:
  • Tukiorganisaatio pärjää tapahtumien ja ongelmien kanssa, mutta onnistuvatko muutokset?
  • Mitä tehdään, kun resurssit on sidottu yksittäisten ongelmien ratkaisemiseen, ja samaan aikaan tulisi suorittaa muutos, jota ilman palvelut eivät enää toimi?
  • Mikä on ennakoivan toiminnan rooli kokonaisuuden kannalta? Mitä arvoa on konfiguraatiotietokannalla niin tapahtuman-, ongelman- kuin muutoksenhallinnan kannalta?

Neljäs kierros

  • Paluu ja laskeutuminen:
  • Kapasiteetin- ja saatavuudenhallinnan -prosesseilla varmistetaan riittävät palvelutasot ja raketin keskeytymätön toiminta.
  • Tehokkaat tukiprosessit varmistavat, että aikaa jää kapasiteetin, saatavuuden ja jatkuvuuden suunnitteluun. Samalla toiminta on kustannustehokkaampaa, ja asiantuntijoiden työtä voidaan kohdistaa oikeisiin asioihin.


Vill du bli partner med Oppia.fi?

Kontakta oss!