Lukuisten tutkimusten mukaan ihmiset käyttävät yli 2h työpäivästä sähköpostiin, eli 30% työajasta kuluu sähköpostin parissa. Kaikki tuo aika on pois itse työnteosta. Ihmiset myös keskeyttävät työnsä kymmeniä kertoja päivässä käydäkseen inboxilla.
Useat sanomalehdet, mm. Helsingin Sanomat, ovat julkaisseet artikkeleita Saariniemen kehittämistä sähköpostihallinnan menetelmistä.
Sähköpostiin käytetyn ajan voi puolitta, kun tietää miten sen tekee. Lasketaan kustannukset sille, että työntekijöillä menee yksi tunti päivässä hukkaan tehottoman sähköpostin käytön vuoksi. Tässä esimerkissä tarkastellaan 25 ihmisen yksikköä, käytetään suomalaisten keskimääräistä tuntipalkkaa 19 euroa/h ja muutetaan sitten tulos kuukausikustannukseksi.
25 x 19 x 21,5 = 10 200 euroa/kk
Eli vuositasolla kyseinen yksikkö maksaa tehottomasta sähköpostin käytöstä 122 000 euroa. Ja kaiken tuon hukkaan menneen ajan voisi käyttää työntekoon, ilman sähköpostin aiheuttamaa stressiä, ahdistusta ja keskeytyksiä.
“Henkilöstömme osallistui Minnan sähköpostinhallinnan koulutukseen ja kaikki olimme erittäin tyytyväisiä.
Sähköpostikäyttäytymisemme on koulutuksen jälkeen muuttunut hyvin erilaiseksi. Käytämme aikaa siihen nyt paljon vähemmän ja todella paljon tehokkaammin. Ja opimme samalla, miten voimme olla aiheuttamatta lisää sähköposti-päänvaivaa muille :)
— Maiju Leisti, Ravintoloitsija, Prandia