FMEA eli Failure Mode and Effects Analysis on suomeksi vika- ja vaikutusanalyysi. Se on menetelmä, joka tutkii potentiaalisia vikatiloja tuotteesta, prosessista tai organisaatiosta. FMEA kuuluu ns. ennaltaehkäiseviin laatumenetelmiin. FMEA on myös tunnetuin ja eniten käytetty luotettavuusanalyysimenetelmä. Se on tarkoitettu sekä tuotteiden että prosessien mahdollisten virheiden ja vikojen kartoittamiseen jo suunnitteluvaiheessa.
FMEA on ensimmäinen konsepti systemaattiseen riskien hallintaan. Tästä menetelmästä on johdettu muita yksinkertaisempia riskianalyysejä kuten HACCP. FMEA auttaa arvioimaan riskejä käyttökohteesta sekä priorisoimaan niiden tason ja kohdentamaan korjaavat toimenpiteet oikeisiin paikkoihin. Tähän läheisesti liittyy vikaantumistilojen (ongelmien) visualisointi FTA:lla eli vikapuuanalyysin avulla.
FMEA lähestyy riskikartoitusta kolmesta näkökulmasta vakavuustodennäköisyys, esiintymistodennäköisyys ja havaittavuustodennäköisyys. Jokainen näistä näkökulmasta pisteytetään yhdestä kymmenen ja lasketaan niiden tulo, jonka pohjalta saadaan systeemin, prosessin, tuotteen, palvelun ja/tai organisaation riskitaso määrällistettyä yhdestä tuhanteen. Riskituloa nimitetään RPN = Risk Priority Number.
Hyödyt kurssista ovat moninaiset
Koulutuksessa tutustut FMEA:n periaatteisiin. Ymmärrät mihin FMEA:ta tarvitaan, mikä on sen merkitys laadun tekemisessä sekä kuinka se luodaan menestyksekkäästi.
Kohderyhmä
Koulutus sopii hyvänä peruskoulutuksena henkilöille, jotka haluavat tutustua riskien hallinnan perusteisiin. FMEA:n konsepti sopii hyvin myös palvelupuolelle, vaikka sen yleisempi käyttökohde onkin autoteollisuudessa.
Palvelumme
Koulutus on yhden päivän mittainen. Koulutus tapahtuu luentojen, harjoitusten ja käytännön esimerkkien avulla. Lisäksi voit keskustella alan asiantuntijan kanssa tilaisuudessa tai ottaa häneen myöhemmin yhteyttä