DevOps-kulttuurin suosion räjähdysmäisesti kasvaessa, Google omaksui oman menetelmänsä kehittää ja hallita sovelluspalveluita. Syntyi Site Reliability Engineerin eli SRE. Tänä päivänä SRE:tä käyttävät Googlen lisäksi muun muassa Amazon, Netflix ja Microsoft.
SRE (Site Reliability Engineering) Foundation℠ -valmennus on johdanto periaatteisiin ja käytäntöihin, joiden avulla organisaatiot voivat skaalata kriittiset palvelut luotettavasti ja taloudellisesti. Valmennus korostaa SRE:n kehitystä ja sen tulevaa suuntaa, ja tarjoaa osallistujille käytäntöjä ja työkaluja, joiden avulla koko organisaatio voidaan sitouttaa toimimaan SRE:n mukaisesti.
Valmennus on kehitetty yhteistyössä SRE-huippuammattilaisten ja SRE:tä hyödyntävien yritysten kanssa. Valmennus nivoo yhteen parhaat käytännöt SRE:n hyödyntämiseksi organisaatiossa.
Valmennus sopii kaikille ammattilaisille, jotka työskentelevät muun muassa palvelujohtamisen tai palvelukehityksen parissa, esimerkiksi seuraavissa rooleissa:
2 päivää, klo 9–17
Ymmärrys ja tietämys yleisistä DevOps-termeistä ja -konsepteista sekä niihin liittyvä työkokemus on suositeltavaa.
Valmennusmateriaali on englanninkielinen. Materiaali toimitetaan osallistujille etukäteen PDF-muodossa.
Valmennuksen hinta sisältää englanninkielisen online-tentin, jonka suorittamiseen osallistuja voi varata valmennuksen jälkeen itselleen sopivan ajan. Ohjeistus tentin varaamiseen ja tenttimiseen käydään läpi valmennuksessa.
Miten DevOpsia toteutetaan käytännössä?